Terveisin (2018-)

Environmental art (series of six wooden postcard sculptures and mail boxes with blank postcards)

FOLLOW THE PROCESS AND READ THE POSTCARDS: RAJATALO.FI/TAITEILIJAT/LIISA-TARLEENA-OHMAN

When I think of a landscape, I think of something large and imposing, unspoiled and distant. An image which a photographer immortalizes with an exact tenth of a second, when the sun is a halved grapefruit in the horizon. A landscape can be wild and scary, however, tamed by the gaze, it stays in the distance, it does not threaten.

The idea behind the series of works titled ‘Regards’ has been to express a kind of micro level tourism, to communicate and pause in our daily routes. If we look at an ordinary landscape closely and carefully, we may notice something beautiful, repulsive or interesting in it. The wooden frame of my work, a hundred times the size of an ordinary postcard, crops the changing landscape. You can send your reflections on the landscape on a card, set on a nearby postbox. Why does one scene count as a national landscape and another as an ugly, bare or insignificant one? Can you send your regards concerning any landscape?

Kun ajattelen maisemaa, ajattelen jotain suurta ja jylhää, koskematonta ja etäistä. Kuvaa, jonka Järnefelt on siirtänyt puu puulta paletistaan kankaalle ja jonka valokuvaaja ikuistaa tarkalla sekunnin kymmenyksellä, kun aurinko on halkaistu greippi horisontissa. Maisema voi olla villi ja pelottava, mutta katseen kesyttämänä se pysyy kaukaisuudessa, ei uhkaa.

Tärkeimmät maisemat ovat usein kuitenkin aivan muita kuin perinteisesti rajattuja postikorttikuvia. Polku, jolle eksyi koiran kanssa iltakävelyllä. Piennar, jossa lapsena pelasi jalkapalloa. Talo, jonka betoniseen seinään nojasi jonakin aamuna, kun ei uskaltanut mennä kotiin. Ja sitten ovat kaikki paikat siinä välissä. Ne, jotka huomaa vasta kun ne muuttuvat, jos silloinkaan. Ajatukseni Terveisin-teossarjan takana on ollut eräänlaisesta mikrotason turismista, kommunikaatiosta ja pysähtymisestä jokapäiväisten reittiemme varsille. Jos katsomme tavallista maisemaa läheltä ja tarkasti, saatamme huomata siinä jotain kaunista, inhottavaa tai kiinnostavaa. Teoksen puinen, sata kertaa tavallisen postikortin kokoinen kehys rajaa muuttuvan maiseman, ja lähelle istutetun postilaatikon korttiin voi kirjoittaa näkemästään maisemasta terveiset. Miksi jokin maisema on kansallismaisema ja toinen ankea, karu tai mitäänsanomaton? Voiko jokaisesta maisemasta lähettää terveisiä?